Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room. 6:13
Kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman. Jaak. 1:15
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 1. Joh.1:9
Monet yritykset päästä helmasynneistä ja hengellisestä velttoudesta eivät ole auttaneet vaan tilanne on käynyt vain pahemmaksi. Onko tämä tuttua? Synti vie kohti perikatoa ja uskosta luopumista: kun synnin mitta täyttyy, se aiheuttaa kuoleman. Viimeinen tuomio ja ikuinen kadotus ovat todellisuutta ellei muutosta tule. Olen pakottanut itseni lukemaan Jumalan sanaa ja kuunteleman saarnoja. Jumalan sana on koskettanut ja saanut aikaan synnintunnon ja halun tehdä parannus, koska näin ei voi jatkua.
Kerroin Jeesukselle: ”Tilanne on mahdoton, enkä voi itse parantua. Olen ollut aivan järkytttävän syntinen. Miten voin saada kaiken anteeksi…”Jeesus sanoi: ”Niin on muutkin: olen kantanut hirvittäviä syntejä.”Tunsin Jeesuksen rakkauden ja anteeksiantamuksen virtaavan ja täyttävän sisimpäni. Jumalan rakkaus vetää parannukseen ja saa ilon ja rauhan virtaamaan elämään. Anteeksiantamus on todellista ja se koskee jokaista, joka haluaa saada syntnsä anteeksi olivatpa ne mitä tahansa. Lopuksi: Jeesuksen rakkauden koskettaessa ei halua tehdä sellaista mikä on väärin ja voi elää vapaana ja iloisena.